Lunta ja räntää satoi heinäkuussa, tuuli oli kaataa vaeltajan ja aurinko havaittiin varmuudella sekä ennen vaellusta että sen päätettyttyä. Ei satanut, mutta ’ilmankosteus” tuntui kastelevan kaikki joka päivä. Mikä on totuus säätiloista kesäisessä Lapissa?

Säätilan aistimiseen vaikuttaa ilman lämpötila ja kosteus, tuuli, sade ja auringonpaiste/pilvisyys. Paljon vaikuttavat myös pukeutuminen, kylläisyys ja väsymys vaikka ne eivät säätä muuksi muutakaan. Paikallinen sää voi olla tunturilapissa hetkellisesti lähes mitä tahansa, joten periaatteessa edellä kerrotut kärjistykset voivat toteutua. Samalla vaelluksella voi olla helteinen sää alhaalla kurussa ja tulla rakeita ja pakkasta seuraavana päivänä paljakassa.Tämän vuoksi myös kesävaelluksille otetaan pipot ja lapaset matkaan.

Usein käy niin, että säältä odottaa sitä mitä edellisellä vastaavan vuodenajan reissullaan koki. Tämän artikkelin kirjoittaja päätti lähteä kesäkuussa 2013 UK-puistoon kesäkuun alussa vielä hetkeksi viileään ennen kesän alkua. Osoittautuikin , että ensimmäisten 4 päivän ajan lähtöpaikassa, Raja-Joosepissa, oli Suomen korkeimmat lämpötilat (26-28 °C), jotka laittoivat yksinäisen vaeltajan koville juomisen ja ruokien säilymisen kanssa ja myös suunniteltujen päivämatkojen saavuttamisessa.

On vahvasti kokemuspohjaista, mutta muutamalta vaellustoverilta kokemuksia kysyttynä vallitsee kesä-elokuun vaelluksilla Lapissa kuitenkin n. 9-19 °C lämpötila ja on pilvistä tai puolipilvistä, jonkin verran tuulta sekä osan ajasta sataa. Sään vaikutuksesta vaellukseen on myöhemmin tulossa lisää tarinaa ja kokemuksia.

Oli sää mitä tahansa – sopivilla ja monikäyttöisillä vaatekerroilla niistä selviää.

Christian Kivimäki