Vaelluksilla ruokailuun voi suhtautua parillakin tavalla. Se voi olla vain välttämätön paha, jotta saadaan energiaa liikkumiseen tai osa vaelluksen viehätystä. Reissuilla pääsee helpoimmalla erilaisilla valmiilla retkimuonilla ja pikapuuroilla, mutta  lämpimästi suosittelen kokeilemaan vähän jotain erikoisempaakin. Pienellä vaivannäöllä saat enemmän ”kotiruoalta” maistuvia aterioita.

Päivän menu

Seuraavana esitellään yhdenlainen malli hoitaa päivän ruokailut. Tämä ei ole varmasti mikään ainut ja oikea, mutta ollut toimiva kaikilla reissuilla, oli ne sitten melontaa, talvi-, kesävaellusta tai automatkailua.

Ajatuksena ”päivän menussa” on, että kullekin vaelluspäivälle suunnitellaan, mitoitetaan ja pakataan kukin ateria omaksi annoksekseen omaan pussiinsa ja nämä pussit kullekin päivälle omaan isoonn pussiinsa. Näin muodostettujen päiväpussien sisältöä on syöty vuoron perään kunkin rinkasta. Jos haluaa rinkan kevenevän kaikilla tasaisempaan tahtiin, voi ruoat jakaa rinkkoihin muillakin tavoilla. Tällöin on vain syytä tarkistaa, että kenellä on mitäkin ruokaa.

Menettelyn etuna on että saadaan maistuvampia ja monipuolisempia ruokia, ruoanvalmistus suoraviivaistuu ja aineksia ei kanneta mukana liikaa. Haittapuolena on suurempi työmäärä ennen vaellusta ja muutosten tekeminen menuun vaelluksella vaatii enemmän mielikuvitusta.

Mielikuvitusta kannattaa silti käyttää aterioiden suhteen. Moni arjesta tuttu ruokalaji on toteutettavissa ei-pilaantuvilla elintarvikkeilla. Lounaan tai päivällisen voi jättää tarvittaessa pois ja ”mennä leivällä”, jos tiedossa on runsaampi iltapala. Kannattaa kuitenkin muistaa, että energiankulutus on usein suurempi vaelluksilla kuin kotona. Lisäksi painavat ja helpommin pilaantuvat ruoat on syytä syödä alkumatkassa pois.

Tässä muutamia ateriavaihtoehtoja, joista voi koota päivän menunsa kullekin päivälle. Aterioiden mitoittamiseen ja ainesten pakkaamiseen palataan myöhemmin keväällä ainakin yhdellä esimerkillä!

Aamupala (ap)

pikapuuro
puuro + valmiskiisseli
mysliä/ muroja + valmiskiisseli/ maitoa jauheesta
riisihiutalepuuro/ mannapuuro/ helmipuuro maitojauheeseen
munia (munajauheesta), pekonia/ meetwurstia (huomioi säilyvyys), papuja
leipää ja kahvia/ teetä/ kaakaota
leipää ja Nutellaa

Lounas (ls)

valmiit retkiruuat (Blå Band, Reiter jne)
Lämmin kuppi + leipää
jauheliha/ kanakeitto kuiva-aineista (liha, peruna/ bataatti, herne-maissi-paprika ja lihaliemi)
minkä tahansa sosekeiton/ hernekeiton voi kuivata
maustetut nuudelit
soijarouhe + keitto

Välipala (vp)

kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä
suklaata, keksejä
valmiiksi tehdyt voileivät (säilyvät viileässä rinkan sisuksissa)
itse valmistetut energiapatukat (siemeniä, pähkinöitä, hedelmiä, suklaata, maltodekstriiniä)

Päivällinen (pv)

nakit + muusi
tölkkilihapullat + muusi
nötkötpihvit + riisi
valmiit retkiateriat
lihamakaronipöperö (kuivattu jauheliha/ soijarouhe, makaroni, kuivattu/ tuore tomaattipyre)
risotto (kuivattujauheliha/ soijarouhe/ kuivatut sienet, riisi, kuivattu herne-maissi-paprika, lihaliemi)
pasta, kuivattukinkku, parmesanjuusto
tortillat/tacot/nachot, kuivattu kana/ jauheliha/ herne-maissi-paprika, soijarouhe, pavut,
kuivattu rosvopaistileikkele valmiskastikkeeseen + riisi
kuivatusta jauhelihasta mureke/kastike + muusi
kuivatusta jauhelihasta tai soijarouheesta sekä kuivatuista keittojuureksista keitto
”olutmakkarat” + muusi
itse pyydetty kala + riisi/kuivattu peruna (muista kalastusluvat!)

Iltapala (ip)

leipää + tee
mysli + maito jauheesta (kannattaa tehdä valmiita mysli-maitojauhe -settejä Minigrip-pusseihin)
valmislettutaikina + valmiskiisseli (voi tehdä myös itse munajauheen avulla, saa näin tarvittaessa gluteenittomana)
grillimakkaraa (alkupuolella vaellusta)
KAKKU – perinteinen tai juustokakku
erilaiset lämpimät voileivät (ruispala, tomaattipyre, meetwursti, juusto, oregano) – onnistuvat trangian kattilassa kansi päällä)
tikkupulla/ -leipä jauhoista ja kuivahiivasta
paistettua banaania ja suklaata (onnistuu jotenkuten myös kuivatuista banaaneista)
omenapaistos (kuivattu omena, kaurahiutale, kaneli-sokeri, vaniljakastike)

Leivät

Leipää tulee varata kullekin oman kulutuksen mukaan. Itse olen kokenut hyväksi ruispalat ja näkkileivän. Päälle laitetaan sulatejuustoa ja meetwurstia. Nämä päälliset säilyvät kohtuudella kesälläkin kun ne pakataan muovipussiin ja vaatteiden sisälle keskelle rinkkaa ja jäähdytetään leiriytyessä joessa, lähteessä tai järvessä. Vaellusryhmän kannattaa säilyvyyden takia syödä yksi avattu sulatejuusto/meetwurstipaketti kerrallaan, eikä kunkin omaansa.

Christian Kivimäki